Hyvä blogieni lukija
Olin kirjoittamassa Iltalehteen juttua suomalaisten joutsenlaulusta. Siitä kuinka suomalaisten tulevaisuus tällä vuosisadalla tulee olemaan synkkä. Hyvinvointivaltion ajat ovat pian ohi. Olemme eläneet yli varojemme 1990-luvun alusta alkaen jo 30 vuoden ajan. Ajat tulevat vain pahenemaan, koska ilmastonmuutoksen nimissä tullaan suomalaisia verottamaan lisää, uusia hyvinvointia edistäviä investointeja rajoitetaan (vaikka niitä on muutoinkin liian vähän) ja rahaa halutaan enenevässä määrin jakaa väestöräjähdyksen aiheuttamien tuhojen pahentamiseksi. Nykyistä elämää tullaan eri tavoin rajoittamaan ja monia asioita tullaan kieltämään.
Vuonna 1960 Afrikan maiden itsenäistyessä maapallolla oli 3 miljardia asukasta. Jos väestön määrä olisi jäänyt siihen, ei tänään olisi mitään puhetta ilmastonmuutoksesta. Ei olisi sotia, eikä kansainvaelluksia. Luonnonvarat riittäisivät, kalat, kasvit ja eläimet eivät tuhoutuisi sukupuuttoon. Tärkeimmästä ilmastomuutostoimenpiteestä ei edes puhuta: koko maailmaan yhden (korkeintaan kahden) lapsen politiikka. Kehitysapu pitää lopettaa kokonaan ja humanitäärinen maahanmuutto Eurooppaan kieltää. Luonto sopeuttaisi väestömäärän nopeasti, mutta hyvät ihmiset haluavat mieluummin tuhota kaiken (myös Euroopan ja Suomen) kuin antaa maailman ihmisille vastuun omasta elämästä.
EU:n ja Suomen päättäjiltä puuttuu mittakaavan ymmärrys ja sen myötä kaikki. Asioita ajatellaan liikaa yhden ihmisen oikeuksien valossa kun päätökset pitäisi tehdä kaikkien ihmisten oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta. Perspektiivinä tulee olla vaalikauden sijasta koko tämä vuosisata.
Toki ihmisten elämän laatu voi parantua, kun meillä ei ole enää varaa ostaa kaikkea tarpeetonta, eikä tuhlata rahaa kaikenlaiseen turhuuteen. Mutta kun raha ei kierrä, kansantalous joutuu heikkenemisen kierteeseen, joka lopulta päättyy romahdukseen. Itse toivoisin, että romahdus tulisi pian: 10-20 vuoden sisällä, koska vasta romahduksen jälkeen suomalaiset päättäjät pystyvät pakon edessä tekemään todellisia ja tarpeellisia korjausliikkeitä suomalaiseen elämänmenoon.
Kirjoitus jäi kesken, koska sain kaksi viikkoa sitten tiedon, että Iltalehden blogit lopetetaan. Kirjoituksia voisi jatkaa UusiSuomi-verkkolehdessä, mutta sinne en mene. En voi kirjoittaa US:een, koska kirjoituksiani tultaisiin siellä poistamaan ja kirjoitusoikeuteni epäämään, mikäli sivusto jatkaa nykyisen päätoimittajan tekemiä linjauksia.
Iltalehti ei ole koskaan poistanut kirjoituksiani, eikä esittänyt mitään vaatimuksia eikä toiveita kirjoitusteni sisältöön. Olen ollut vapaa, mikä on hyvien kirjoitusten perusedellytys. Lisäksi arvostan Iltalehdessä ollutta mahdollisuutta kommentoida nimimerkillä. Tämän päivän Suomessa monille on vaarallista esittää mielipiteensä omalla nimellään.
US:ssa kirjoittamiseni tulisi olemaan alamäkeä omasta näkökulmastani, enkä sellaiseen halua mennä.
Ensi huhtikuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta ensimmäisestä Iltalehti-kirjoituksestani. Olen julkaissut Iltalehdessä 187 kirjoitusta. Julkaistuja kommentteja on ollut 21.000. Joitain kommentteja on teknisistä syistä johtuen kadonnut julkaisemisen jälkeen. Suosituksia kirjoituksiini olen saanut ainakin 350.000. Tämä määrä on epätarkka arvio, koska yli puolet suosituksista on kadonnut teknisten ylläpitojen yhteydessä, ja tilastoin niitä vain muutaman vuoden ajan.
Suosituin kirjoituksistani on ollut Trafia käsittelevä kirjoitus 10.8.2014 ”Liikaa virkamiehiä, liikaa palkkaa, liikaa valtaa, liikaa tuhlausta”, jota luettiin lähes 150.000 kertaa keskimäärin 8 minuutin ajan. Kirjoitukseen tuli 422 kommenttia ja suosituksia 26.000. Kirjoitus julkaistiin myös viikonlopun paperi-Iltalehdessä, missä lukijoita lienee ollut saman verran kuin netissä. Kirjoituksen kimmoke oli aamukahvilla HS:sta lukemani uutinen, että Trafi on laittanut autoja ajokieltoon liian aikaisin maksettujen autoverojen takia. Menin kahvipöydästä suoraan kirjoittamaan ja tein sen ”yhdellä otolla”. Hieman adrealiinia päässä tekee parhaat kirjoitukset.
Arvioin, että kuluneen 10 vuoden aikana olen tehnyt Iltalehti-kirjoitusteni eteen yli kahden henkilötyövuoden määrän työtä. Itse kirjoittaminen on helppoa, mutta tietojen hakemiseen ja varmistamiseen on mennyt enemmän aikaa kuin kirjoittamiseen. Juttujen kuvitukseen (taulukot jne) on mennyt enemmän aikaa kuin kirjoittamiseen. Kuvittaminen on aina ollut tärkeä osa kirjoituksiani. Kun kirjoitin juttuja Urkkija-lehteen 1960-luvulla, tekstit tehtiin kohokirjaimin muovitetulle paperille. Kuvat juttuihin piirsin eri värisillä kuvavahaksilla paperin kääntöpuolelle.
Ensimmäiset tekstini olen kirjoittanut osuuskaupan valkoiselle leivän käärinpaperille 6-vuotiaana. Kansakoulussa 12-vuotiaana tekemäni kirjoituksen ”Hiiden Sanomat” opettaja luki luokan edessä. Pikkujuttu julkaistiin 13-vuotiaana Kuluttaja-lehdessä. Kreivi Lindgrenin haastattelu 18-vuotiaana koulun kiltakunnan lehteen on ikävästi kadonnut. Kreivi antoi opastusta nuorille miehille naisten kohtelusta. 16-vuotiaana 1965 kirjoitin kauppakoulussa aineen ”Millaiseksi kuvittelen tulevan urani” – sekin on julkaistu kadonneessa kiltakunnan lehdessä. Yksi lause on jäänyt talteen: ”Minulla on laite, joka kirjoittaa liikekirjeeni japanin kielellä puhuessani sen mikrofoniin englannin kielellä.”
Olen kirjoittanut yli tuhat julkaistua juttua ja 27 kirjaa. Yksi runoistani on julkaistu – loput on arkistoitu levyille, joita tuskin saa enää luettua. Osa kirjoituksistani on julkaistu ulkomailla, mm. USA:ssa ja Iso-Britanniassa. Käännettynä kirjoituksiani on julkaistu espanjaksi Kolumbiassa ja japaniksi Japanissa. Tilisanomat-lehteen kirjoitin 26 vuoden ajan joka numeroon kolumnin. Melkein kaikki lehden 178 kirjoitustani on julkaistu netissä toimituksen linjauksen mukaan ”ikuisesti” ja luettavissa osoitteesta tilisanomat.fi (Haku)
Lapsuudessani meillä ei ollut juuri muuta keinoa päästä ulos Hiiden kylästä kuin radio ja Hiiden koulun kirjasto. (Elämää Hiiden kylässä.) DX-kuuntelu radiolla avasi ikkunat kaikkialle maailmaan. 13-vuotiaana sain Ecuadorista La Voz de los Andes-radioasemalta lahjaksi bambusta tehdyn huulisoittimen. Silloin päätin, että jonain päivänä käyn paikan päällä siitä kiittämässä. Vuonna 2003 teinkin kiitosmatkan Quitoon ja olin yhden päivän kunniavieraana radioasemalla.
Olen kirjoittanut matkoistani heti paikan päällä päivän tapahtumista: ensin käsin päiväkirjaan, sitten sähköposteihin ja vuodesta 2007 alkaen suljettuun Facebook-ryhmään. Siirrän kaikki nämä kertomukset ja valokuvat nettisivustolle paulivahtera.fi. Siihen menee vielä monta vuotta, mutta jo nyt sivulla on noin 50 maan kokemukset. Sivustolta puuttuu miltei 100 maan kertomukset. Lisäksi haaveeni on käydä kaikissa maailman maissa ja siihen menee vielä vuosia. Ehken ehdi kaikkialle, mutta tavoite on kiinnostava. Toivottavasti pääsen ainakin Somalimaahan, jos Mogadishuun ei tulisi mentyä.
Kirjoittaminen on ollut tärkeä osa elämääni. Tulen jatkamaan kirjoituksiani jossain muodossa. Tulen rakentamaan omat blogisivustot, joihin kirjoitan pikkujuttuja (aiemmin Facebookissa, jossa lopetin jatkuvien bannien takia) sekä laajoja selvityksiä yhteiskunnallisista tärkeistä asioista. Uusia kirjoituksia julkaisen vasta talven mentyä ja tulen julkistamaan sivujen avaamisen eri tavoin.
Iltalehden kommentointi on suljettu. Jos haluatte kommentoida kirjoituksiani ja/tai lähettää juttuvinkkejä, voitte lähettää ne sähköpostiini paulivahtera@gmail.com. Juttuvinkkien antajien lähdesuoja on ollut minulle aina tärkeä ja niin tulee olemaan vastakin.
Hyvää Uutta Vuotta 2020!
Pauli Vahtera
